Luovaa ja herkullista lähiruokaa

Katajamaan päätuotteet eli maa-artisokkasipsit, kastikkeet, majoneesit ja marmeladit ovat syntyneet rakkaudesta ruokaan, asiakkaiden toiveista ja ihmettelyistä

Kuulemme asiakkaiden toiveet ja testaamme uutta

Useimmat tuotteemme ovat syntyneet siitä, että asiakas on tuotetta pyytänyt tai kun on mietitty miten jostain haastavasta tuotteesta voisi tehdä maukasta jälleenmyytävää.

Laatu

Käytämme suomalaisten tuottajien raaka-aineita aina kun se on mahdollista. Jos ostamme ulkomaalaista, niin ostamme luomua. Tuotteet valmistetaan tarkasti ja laadusta tinkimättä. Lisäksi tuotteissamme on myös erityisruokavalioihin sopivia tuotteita.

Yhteisö ja yhteistyö

Teemme yhteistyötä pienten toimijoiden kanssa ja ylläpidämme yhteisömme elinvoimaa omalla toiminnallamme.

Katajamaan maa-artisokkasipsi

Aidot ja alkuperäiset maa-artisokkasipsit Pilpalan sydämestä Lopelta. Jo vuodesta 2018 olemme valmistaneet suussa sulavan herkullisia maa-artisokkasipsejä. Maa-artisokkasipsi on hyvä vaihtoehto perunasipseille, koska se sisältää enemmän kuitua ja on myös aivan eri makuinen. Sipsejämme saa verkkokaupasta, jälleenmyyjiltämme ja markkinoilta.

Muut tuotteemme

Muita tuotteitamme ovat tällä hetkellä valkosipuli-, chili-, basilika- ja herkkutattimajoneesi, punasipulihilloke, raparperiketsuppi ja marja-aroniamarmeladi. Kaikissa tuotteissamme käytämme aitoa raaka-ainetta antamaan makua ja valmistamme tuotteemme ilman lisäaineita.

Verkkokauppa

Maa-artisokkatuotteemme ovat saatavilla myös verkkokaupasta! Muut elintarviketuotteemme löydät elintarvikkeet-sivulta jälleenmyyjineen. Elintarvikkeiden tiedot nyt myös ruotsiksi. Livsmedel information också på svenska i elintarvikkeet-sidan. Ja muut palvelut ja tuotteet ylävalikosta.
,

Katajamaan maa-artisokkarouhe 80 g

Hullun hyvää maa-artisokkarouhetta suoraan Suomen luonnosta. Heitä salaatin tai sosekeiton päälle. Sopii hyvin myös vaikka sämpylä- tai leipätaikinaan.

,

Katajamaan maa-artisokkasipsi 40 g

Hullun hyvät maa-artisokkasipsit suoraan Suomen luonnosta. Nauti sellaisenaan, dippaa tai heitä salaatin tai sosekeiton päälle.

,

Katajamaan maa-artisokkasipsi 125 g

Hullun hyvät maa-artisokkasipsit suoraan Suomen luonnosta. Nauti sellaisenaan, dippaa tai heitä salaatin päälle.

Katajamaan ja Katanuran tiimi

Pieni yritys, jossa on tilaa olla juuri sellainen kuin on.
Kati Muhonen, Katajamaa

Kati Muhonen

Katajamaa luontopalveluiden yrittäjä, Katanuran luova johtaja ja hallituksen puheenjohtaja

Kati on innovaattori. Suurella sydämellä, kiven kovalla ammattitaidolla ja vuosien yrittäjäkokemuksella hän luotsaa yrityksiään kohti uusia tuulia.

Anu Kosonen, Katajamaa

Anu Kosonen

Katanuran toimitusjohtaja ja sekatyönainen, Puunhalaaja yrityksessä Pirteeks

Anu toimii Katanuran tuotannossa, tiedotuksessa ja missä milloinkin. Energisellä otteella hän vie Katanuraa kohti kasvua ja huolehtii samalla, että kyläyhteisö, jossa asumme, saa oman osansa elinvoimasta.

Santeri Muhonen

Hallituksen jäsen
Niko Nurminen

Niko Nurminen

Hallituksen jäsen

Asiakaspalaute

Keräämme palautetta jatkuvasti ja testimaistatamme kaikki tuotteemme. Positiivinen palaute nostaa meidät siiville. Rakentava palaute kertoo, että vielä on tehtävää. Otamme haasteen ilolla vastaan.
Mirva

Mirva

Asiakas

"Hei löysimme Maatilapuodista Kirkkonummelta chilimajoneesianne ja ajattelin, että nyt on ihan pakko antaa positiivista palautetta. En ole koskaan syönyt yhtä hyvää majoneesia. Aivan käsittämättömän hyvää! Toivottavasti löydän myös jatkossa tuotteitanne Maatilapuodista."

Jonna

Jonna

Asiakas

"Ostin Knehtilän markkinoilta teidän maa-artisokkasipsejä ja nyt niitä on pakko saada lisää. Aivan taivaallisia! Asun itse Lauttasaaressa, joten ihan naapureita ei olla. Olisko teillä jotain jakelua tänne suuntaan?"

Katajamaan valkosipulimajoneesi

Tanja

Asiakas

"Ostin majoneesia maalaismarkkinoilta sulta. Majoneesi osoittautui erinomaiseksi ja se on nyt loppu. Mistä saan sitä lisää ostettua? Myykö Mikkola?"

Blog

Blogissa kerromme ajankohtaisista asioista, uusista tuotteista ja jälleenmyyjistä sekä vastuullisuudestamme.

Syksyn ja joulun 2023 myyjäisiä

Seuraavaksi meidät löytää näiltä markkinoilta maistattamasta ja myymästä tuotteitamme. Tule sinäkin maistamaan ja löydä ihanat sipsimme sekä muut tuotteemme. Lista saattaa vielä täydentyä, joten seuraile sivua ja facebookia. Tuotteet myyjäisissä maistettavissa: Krannilan Kuivurin Sadonkorjuutori la Read more…

Loppuvuoden myyjäiset

Olemme myymässä tuotteita seuraavasti vielä tänä vuonna: 19.11. 2022 Läyliäisten joulunavaus 26.11.2022 Metsästysmuseon joulumarkkinat 27.11.2022 Antin adventti Lopen kunnan talolla 10.-11.12.2022 Knehtilän joulumarkkinat 10.12.2022 K-Citymarket Hyvinkään joulumyyntitapahtuma

Get in Touch

Toimisto

Katajamaa luontopalvelut, Kuusirinteentie 11, 12750 Pilpala

Katanura Oy, Kieppirinne 15, 12750 Pilpala

Ota yhteyttä

Kati Muhonen (Katajamaa luontopalvelut ja Katanura)
+358 500 816 266
ma-pe, 10:00-20:00
kati(at)katajamaa.fi

Anu Kosonen (Katanura Oy)
+358 40 3639287
ma-pe 8:00-18:00
anu.kosonen(at)pirteeks.fi

Contact Us